Keski-Suomen Suunnistus ry:n standaarin säännöt
Standaari on pystymallinen. Sen alaosa on kolmikielekkeinen ja värit ovat ylhäältä alaspäin valkoinen, punainen ja musta. Valkoisessa osiossa on kuvattuna Keski-Suomen Suunnistuksen logo mustan ja punaisen värisenä. Kussakin kielekkeessä on valkea tupsu. Standaaria säilytetään metallitangossa, joka on kiinnitetty marmorilaattaan.
Standaarin myöntää Keski-Suomen Suunnistus ry:n hallitus harkintansa mukaan ansiokkaasta toiminnasta seuraavien periaatteiden mukaisesti:
- Alueen suunnistusseuroille arvokkaina merkkipäivinä tai merkittävien tapahtumien yhteydessä.
- Suunnistusurheilun edistämiseksi toimineille alueen yhteistyökumppaneille, esimerkiksi liikunta ym. järjestöille.
- Alueen suunnistusta näkyvästi tukeneille tahoille kuten kaupungeille, kunnille tai liikelaitoksille.
- Henkilöille, jotka ovat
- ansioituneet alueen toiminnassa tai
- muussa suunnistuksen järjestötoiminnassa tai
- erityisesti menestyneet kilpailussa.
- Henkilöille, jotka ovat tukeneet suunnistusaluetta taloudellisesti.
Muissakin tilanteissa hallitus voi myöntää standaarin harkintansa mukaan. Lisäksi alueen puheenjohtaja yhdessä yhden hallituksen jäsenen kanssa voi kiireellisissä tapauksissa myöntää standaarin näiden sääntöjen puitteissa.
- Standaari myönnetään vain kerran.
- Standaari myönnetään alueen hallituksen, alueen seurojen tai vastaavan tahon esityksestä.
- Standaarit numeroidaan ja varustetaan päivämäärällä. Myönnetyistä standaareista ylläpidetään luetteloa.
Nämä säännöt on hyväksytty Keski-Suomen Suunnistus ry:n hallituksen kokouksessa tammikuun 18. päivänä 2001.
